Ratamestarien lausunto

Tervetuloa keväiseen Pohjois-Karjalaiseen soiden rikkomaan kaksijakoiseen vaara- ja avokalliomaastoon. Myöhäinen kevät tarjoaa mahtavaa suunnistusnautintoa erämaahenkisessä maastossa, jossa metsätalouden hoitoa ei ole suoritettu pientä aluetta lukuunottamatta viime vuosina.

Huhmarin aluetta ovat muokanneet mm. Jääkausi ja Höytiäisen lasku 1850- luvulla.

Vielä viikko sitten ajattelimme että " jääkausi" on jäänyt Esi-Jukola 2017 maastoon, ja täytyisikö kilpailukutsuun laittaa maininta että suksista voi olla hyötyä. Erittäin myöhäinen kevät ja runsasluminen talvi vaikuttavat kilpailumaastoon. Viimepäivien auringonpaisteen ja termisen kevään saavuttua meidän ja kilpailijoiden onneksi koko kisa-alueelta lumet ovat sulaneet pois.

Suot ovat hyvin märkiä ja vuorostaan myöhäisestä keväästä on kuitenkin iloakin; näkyvyys on todella hyvä, koska puihin ei ole vielä kerennyt tulla lehtiä. Ojitettujen soiden kulkukelpoisuutta hidastaa ympärivuotinen aluskasvillisuus, joka on syytä ottaa huomioon reitinvalinnoissa. Vaara-alueen rinnerasteilla on syytä hidastaa vauhtia, koska "kartalta tippuminen" aiheuttaa normaalia suurempia pummeja. Jussi Silvennoisen tekemä uusien standardien mukainen kartta tarjoaa hyvän mahdollisuuden testata omia kykyjä ja taitoja Joensuu-Jukolaa varten.

Lasten ratojen suunnittelussa on saatu jokunen harmaa hiuslisää. Alueella on todella vähän polustoa, niinpä kartan ainoat polut on hyödynnetty mahdollisuuksien mukaan lasten ratoihin. Lapsille ja miksipä ei myös vanhemmillekkin suunnistajille ohjeeksi, ei kannata lähteä sooloilemaan, vaan tulee käyttää selviä kiintopisteitä reitinvalinnassa, jos joudut hukkaan, niin todellakin voit joutua palaamaan taaksepäin selvitääksesi missä olet. Samaistus virheitä tässä maastossa tulee helposti, suurin osa harjanteista on jääkauden muovaamia kaakkois-luode suuntaisia. Ja niitä on useampi samanlaisia mäkiä vierekkäin, on isompia ja pienempiä ja niiden jälkeen taas samanlaisia isompia ja pienempiä mäkiä. 

Kaikilla radoilla ylitetään asfaltoitu kantatie karttaan merkityn pakollisesta ylityskohdasta. Noudattakaa ehdottomasti tien ylitykseen vain ja ainoastaan tätä kohtaa. Oikeassa tienylityskohdassa sinua turvaa seuramme  huomioliiviset henkilöt, jotka tarvittaessa pysäyttävät liikennettä. 

Toivotamme onnistuneita suorituksia ja suunnistuselämyksiä, jotka muistetaan vuoden 2017 esi- jukola kisoista Pohjois-Karjalasta Polvijärven Huhmarista.