Pelisäännöt

Pelisäännöt lapsille

1) Tulen ajoissa paikalle.
2) Kuuntelen ohjaajaa.
3) Toimin ohjeiden mukaan ja olen ryhmän mukana.
- EN TEE OMIA JUTTUJANI JOS SIIHEN EI OLE OHJAAJALTA LUPAA
4) Otan muut osallistujat huomioon ja kannustan muita.
5) Annan toisille osallistumisrauhan.
6) Innostun ja osallistun.

Pelisäännöt vanhemmille

1) Olen aidosti kiinnostunut lapseni harrastuksesta.
2) Huolehdin yhdessä lapseni kanssa oikeasta varustuksesta.
3) Kysyn lapseltani/ohjaajalta, miten harjoituksissa sujui.
4) Osallistun ja sitoudun itse toimintaan mukaan.
5) Seuraan harjoituksia sovitusta paikasta.
6) Annan ohjaajalle rakentavaa palautetta ja työrauhan toimia.

Pelisäännöt epänormaalin käytöksen korjaamiseen

1) Jos lapsi häiriköi tai laiminlyö ohjeistusta ohjaaja antaa tästä varoituksen.
2) Jos varoituksen jälkeen toiminta ei korjaannu ohjaajan on velvollisuus ottaa vanhempiin yhteyttä ja sopia yhdessä toimenpiteet asian korjaamiseksi.

Korjaavina toimenpiteinä voi olla esimerkiksi
- vanhemmat sopivat lapsen kanssa harjoituksissa käyttäytymisen säännöistä ja niitä seurataan
- vanhempi tulee itse valvomaan omaa lastaan harjoituksien ajaksi

Annetaan kaikille mahdollisuus harrastaa ja innostua liikunnasta!