Nyt on aika urheilla ja katsoa urheilua

PÄÄKIRJOITUS Valtakunnallista Unelmien liikuntapäivää vietetään tämän viikon perjantaina. Tuon päivän voisivat liperiläiset ja rääkkyläläiset tulkita kehotukseksi liikkua. Liikunnan merkitystä fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä ja  edesauttajana ei voi koskaan liioitella liikaa. Eikä tässä tarvitse tarkoittaa hikiliikuntaa tai kilpaurheilua, vaan arkista liikkumista erilaisissa askareissa. Kävely ja pyöräily tai lehtien haravoiminen ja polttopuiden pilkkominen ovat mitä parhainta

Tyttärestä äidiksi

KOLUMNI Äitiys ja vanhemmuus on jotain sellaista, jota ei voi sanoin sanoin selittää. Se muuttaa ihmisen ajattelua, tuo elämään uusia värejä, näkökulmia, jopa tunteita – ääriään myöten pursuvaa iloa ja joskus pohjatonta suruakin. Se on rikkaus, jota ei voi rahalla hankkia. Syntyvyyslukujemme pienentyminen on jopa hieman surullista, sillä entistä useampi jää tulevaisuudessa vailla tuota koko

Ruusut juhlistavat äitienpäivää

Lauantaina vietetty Ruusun päivä ja lähestyvä äitienpäivä kuljettivat Syöpäyhdistyksen Liperin osaston väkeä Konttilanhoviin vanhuksia ilahduttamaan. Tuliaisia vierailijoilla oli ruusuja ja lauluja.

Hallinto-oikeus huomioi muotovirheet valmistelussa

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen palveluverkon toimeenpano joudutaan jättämään pöydälle ainakin joksikin aikaa. Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi viime viikon perjantaina aluevaltuuston päätöksen palvelustrategiaan ja palveluverkkoon liittyen. Siun soten aluevaltuusto päätti niistä vuosi sitten juhannuksen tietämillä.

Elsi Kataiselta perättiin huomiota maille ja metsille

Europarlamentaarikko ja sinne edelleen kesäkuussa ehdolla oleva Elsi Katainen (kesk.) vieraili viime viikolla Rääkkylässä ja Liperissä. Pohjois-Savosta kotoisin oleva Katainen on profiloitunut EU:ssa maa- ja metsätalouteen ja niistä häneltä kysyttiin Rääkkylän valtuustosalissa pidetyssä tilaisuudessa.

Ylyn tytöillä vahva viikonloppu

Ylämyllyn Yllätyksen T18-joukkue teki vakuuttavaa jälkeä viime viikonloppuna jalkapallon Ykkösessä. Ylyn tytöt nuiji lauantaina kotiottelussaan keskipohjanmaalaisen IK Myranin yhteisjoukkueen maalein 11–2. Pinja Kurki nasautti ottelussa viisi maalia, Sofia Parkkinen kaksi kuin myös Bea Tanskanenkin.

Perheyritys Satumalle kolme vuotta täyteen

Aivan Joensuun ja Liperin rajalla autoilevia asiakkaita palveleva Satuma Oy:n toimipiste Autohuolto Marjala juhlistaa perjantaina kolmivuotista taivaltaan. Yrityksellä on myös toinen korjaamo, Hammaslahdessa. Työntekijöitä Marjalan pisteellä on kolmesta viiteen riippuen työtilanteesta.

Yhteistyöllä kolmen kunnan vesistömatkailu haltuun

Kolmen kunnan yhteisen Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -matkailuhankkeen nimissä järjestettiin Heinävedellä vesistömatkailuilta. Kermankeitaalla pidetyssä tilaisuudessa oli tupa täynnä lähialueen yrittäjistä ja toimijoista.

ViU:n tavoite naisten ykköspesis

Viinijärven Urheilijoiden selvä tavoite on naisten ykköspesis. Junioripäällikkö ja naisten suomensarjajoukkueen valmentaja Marko Huhtanen näkee tavoitteen olevan lähempänä, koska joukkue on harjoitellut vuosikausia hyvin tavoitteellisesti. Seuran viisivuotisstrategia ja juhlavuosi tukee myös tavoitetta.

Karkeloiloittelua Rääkkylän juhlavuoden kunniaksi

Keski-Karjalan kansalaisopiston Rääkkylässä kokoontuvat esittävien taiteiden ryhmät järjestävät helatorstaina 9. huhtikuuta kevätkarkelot. Tapahtuma järjestetään Rääkkylän koulukeskuksen auditoriossa. Karkeloilla kansalaisopiston ryhmät muistavat tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa viettävää Rääkkylän kuntaa.